Viivi ei peittele pepsodent-hymyään: Kohu-Oona kotiin!
Miss Suomen draamakuviot on jo mässäilty mauttomiksi, joten voidaan puhua kohumisseistä ihan etunimillä. Oona erotettiin finaalista, sillä tyttö aikaansai jo toisen “kohun” samalla viikolla. Viivi taas ei voisi olla helpottunuttuneempi.
Oona Kare joutui myymälävarkauksiensa vuoksi maitojunalla kotiin. Oonan mielestä alusvaatteiden pölliminen Stockalta oli jonkinlaista polttaripilaa. Melkein yhtä hyvä selitys kuin se, ettei tiennyt olevansa alastonkuvissa sillä luuli tehneensä vain alusvaatekuvia. Näillä kahdella tapauksella saattaa olla jokin maaginen yhteys mutta en tuomitse.
Miss Helsinki ja Miss Suomi finalisti Viivi Pumpanen sen sijaan kommentoi hampaidenvalkaisunsa yhteydessä potkujen tuoneen helpotuksen missipiireihin. Se on ihan ymmärrettävää, sillä Viivi ja Oona olivat molemmat kolmen kärjessä Mtv3:n KENES ON ENITEN SEXII -äänestyksessä. Myös Essi Hellstén on rankaattu kolmen kärkeen, sillä Essillä on J-Lo perse ja isot tissit. Essin muista piirteistä ei lehdistö juuri kerro.
Bloggaaja
MrHenryOlen 22 vuotias reaaliajassa päivittyvä nettitoimittaja / multimediasuunnittelija. Harrastan kaikkea missä on VIP -etuliite sekä tietenkin sosiaalista mediaa, sillä sehän on glamoureinta näinä päivinä. Juorumaailman ulkopuolella toimin multimedia designerina Vallilassa. Markus Selin, Perez Hilton ja Mikael Jungner ovat alani pahimmat kilpailijat.








Eipä nyt hirveästi näytä kyllä jlo:lta tuossa kyseisessä kuvassa. Toisaalta JLO näyttää tuossa kuvassa ihan muovikassilta täynnä perunoita.