Tuksu: minut on raiskattu!!
Johanna Tukiainen kertoo Seiskan blogissaan että hänet on raiskattu, useamman kerran. Tuksun mukaan edellisen suhteensa aikana hänet on raiskattu niin henkisesti kuin fyysisestikin, monta kertaa.
No, sehän on toki harmillista eikä sitä toivoisi kenellekään tapahtuvan, mutta hieman epäilyttää tuo Tuksun bloggaaminen. Kuka normaali ihminen avautuu juorumedialle pitämässään blogissa raiskauksista? Tukiaisen julkisuuskuva on muutenkin vähän arveluttava.
Vaikka otetaankin huomioon että Tuksu on julkisuuden henkilö, niin kiinnostaako ihmisiä todella niin paljon hänen elämänsä, että kyseisen neidin täytyy vielä omaa blogiansa pitää? Johanna on tullut julkisuuteen Ilkka Kanervan tekstarirakkaana, joten kai nyt vähemmästäkin tajuaisi olla hiljaa ja painua vaikka maan alle. Sehän ei toki kuulu Tuksulle ominaiseen käytökseen, nimittäin hän heittää lisää vettä myllyyn ja jos ei muuta keksi niin levyttää vaikka paskoja biisejä. Jee, just tällaisia julkkiksia Suomi kaipaakin.
Bloggaaja
aleika18-vuotias bloggaaja ja toimittaja jonka tiedonhalu on aivan omaa luokkaansa. Uteliaisuus, oveluus ja puoli maailmaa kattavat sosiaaliset verkostot takaisivat välittömästi avoimet ovet vaikka Salaisen palvelun riveihin.







