Pari uutta nimeä varmistui jälleen Suomen keikkaohjelmistoon, kun aiemmin Pori Jazzin keikkansa perunut Tom Jones ilmoitti saapuvansa Helsinkiin, ja Provinssirock julkisti lauantain pääesiintyjänsä Manovarin, sekä muutaman muun esiintyjän.
Tom Jonesin, “Walesin Tiikerin”, piti tosiaankin tulla esiintymään kesän Pori Jazziin, mutta keikkajärjestäjä Live Nationin suuntaan oli infokatkoksia, ja keikka onnistuttiin sössimään. Nyt varmistunut keikka on 20. syyskuuta Helsingissä, Hartwall Areenalla.
Uskottava sankarihevibändi jenkeistä, Manovar on hieman yllättäen valittu Provinssirockin lauantai-illan pääesiintyjäksi. 80-luvulla perustettu Manovar keikkailee varsin vähän, joten keikka on pieni harvinaisuus. Mukana saadaan vielä bonuksena toinen hevibändi HolyHell. Muita uusia kiinnityksiä Proveen ovat Asa & Jätkäjätkät, Regina, Callisto ja Anna Puu.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:
