The HivesSuomalaisilla on aina ollut kaunainen suhtautuminen länsinaapuriimme Ruotsiin. Osittain tämä lienee selitettävissä kateellisuudella: Ruotsalaisilla vaan on kaikki niin hyvin. Tästä aukottomana todisteena oli eilen sunnuntaina ollut ruotsalaisbändi The Hivesin keikka Nosturissa: bändi kuulosti ja näytti hävyttömän hyvältä, huokui itsevarmuutta ja iloa, ja sai meininkinsä tarttumaan yleisöön.

Kun Suomen suosituimmat artistit perinteisesti soittavat toteavaa masennusmusiikkia ja se ainoa kappale, jonka sanat kaikki osaavat on nimeltään Tuhansien murheellisten laulujen maa, niin Ruotsin puolella tilanne on aivan toinen. Listoilla menestyy monipuolinen valikoima artisteja, jotka tekevät elämänilontäyteistä musiikkia suurella tunteella ja teeskentelemättä. Tämän valtavan kulttuurisen eron tiivistymä oli The Hivesin klubikeikka.

The Hives on soittanut suomessa usein festareilla, mutta silloin eroa ei huomaa, kesän ja alkoholin takia. Nyt kuitenkin laulaja Pelle Almqvistin toteamus “me toimme kevään Suomeen” oli äärimmäisen osuva. Saavuin keikalle nuutuneena pitkän viikon ja rankan viikonlopun jälkeen, mutta poistuin virkistyneenä ja täynnä keväistä mieltä. Kuulosta hintahtavalta, mutta on totisinta totta.

Hei! Jos tykkäsit tästä artikkelista, niin jätä toki kommentti tai tilaa RSS virta ja seuraa uusia artikkeleita automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. Korn saapuu Helsinkiin, U2 skippaa Suomen
  2. Tom Jones Helsinkiin, Manovar Provinssiin
  3. Apulanta toi auringon Kivenlahti Rockiin
  4. Helsinkiin uusi rock-tapahtuma! Social Distortion ensimmäistä kertaa Suomeen!
  5. Ice Cube Suomeen