Vako - Valitut Kommentit

Henna Kalinainen

Henna Kalinainen on suomalainen mediapersoona, joka nousi julkisuuteen ensin Mikael Forssellin deittikumppanina ja tämän jälkeen Big Brother -ohjelman asukkaana. Vaikka Henna ei viipynytkään Big Brotherissa kuin muutaman päivän, kerkesi hän silti paljastamaan silikonirintansa muutamaankiin otteeseen.

Ohjelman jälkeen Henna on pysynyt julkisuudessa ilman sen suurempia meriittejä. Kalinainen on esiintynyt Seiskan Miss Märkä T-Paita kisoissa, sekä kirjoittaa Hymylle blogia. Neito oli myös hetken aikaa huutokaupattavana. Lisäksi hän on käynyt kiistaa leukansa leikkauttamisesta ja suurennuttanut silikonirintojaan yhä valtavammiksi.

Henna Kalinainen alastonkuvat ja bikinikuvat
Henna kalinainen nuorena bikineissä
BB-Henna alasti

Lisää juttua kohuneidosta allaolevissa uutislinkeissä!

BB-Antin ja BB-Hennan alapääkarvat myynnissä Huuto.netissä

January 27, 2010 by MrHenry  
Aihe Juorut

antti_hennaKohupariskunta, jolla on sitä niin kutsuttua huumoria: Henna ja Antti kurhinen kauppaavat nyt omia kikkeli -ja pimppikarvojaan netissä.

Tästä huutokauppakohteesta riittää varmasti läppää useaksi päiväksi. Toisaalta hassua, ettei kukaan julkkis ole vielä käyttänyt näin helppoa ja julkisuudenhakuista rahastuskeinoa hyväkseen. Toisaalta, miksi olisi?

Saa nähdä kuinka monta päivää karvat ovat huudettavissa ennen kuin kohde suljetaan. Aloitushinnaksi on asetettu 5o euroa (minimikorotus 10e), joten halvalla eivät tummat viivat irtoa.

Kyseessä ei edes ole mikään hyväntekeväisyyskohde, vaan rahat menevät puhtaana viljelijöille. Onneksi Henna ja Antti ovat mainonta -ja markkinointiexperttejä, joten kaupoista jää muutakin käteen kuin paljaat nahat. Siitä enteilee jo tämä vastustamaton kuvaus:

Eli tässä on Suomen kuuluisimmat ja parhaimmat alapääkarvat ;) !

Syitä miksi ostaa BB-Hennan ja BB-Antin genitaalikarvat:

-Haluat leipoa anopillesi “ripsipiirakan” kostoksi joululahjaksi saadusta lumilapiosta
-Olet hullu professori ja tarvitset BB-julkkisten dna:ta tehdäksesi heistä klooneja
-Olet Poliisi ja haluat tutkia Hennan ja Antin karvoja mahdollisten huumejäämien toivossa
-Haluat päästä lopullisesti eroon tyttö -tai poikaystävästäsi antamalla tälle lahjaksi genitaalikarvoja vihkisormusrasiassa
-Olet BB-Hennan fani

Huuto.net kohde:  Antin ja Henna Karvat

PÄIVITYS: Huuto.netin ylläpitäjät sulkivat huutokaupan tuotapikaa.

Kuka julkkis käryää seuraavaksi? Vastaa ja voita!

January 20, 2010 by MrHenry  
Aihe Juorut

JuorutBB-Henna Kurhinen (os. Kalinainen) tunnusti jääneensä kiinni laittomuuksista ja paljasti, että lisää kiinniottoja on luvassa. Tiedätkö Sinä kuka napataan seuraavaksi?

Testataan kansalaislogiikkaa ja äänestetään: KUKA JULKKIS KÄRYÄÄ SEURAAVAKSI? -Sinä kerrot sen meille. Juorut.com haluaa tuoda totuuden esille ilman tabloidien lässytyksiä. Luotamme jatkossa enemmän lukijoittemme viisauteen.

Tutkimukseen innosti itse huumeista kärynnyt BB-Henna blogissaan:

Mediassa uutisoidaan nyt siitä, että olen sanonut, että muitakin julkisuuden henkilöitä ollaan ottamassa kiinni. (Poliisin mukaan) emme todellakaan ole ainoita, joita ollaan kuulustelemassa ja ottamassa kiinni. ASIA ei siis liity meihin millään tavalla, emmekä mekään tiedä kenestä on kysymys.  Ja se mitä kuulusteluihin tulee, ei tee meistä vasikoita jos tunnustamme oman käyttömme.

Huumeiden vastustaja, Anne-Mari Berg kommentoi tähän Twitterissä, ota vaikka vinkkinä:

Ollaan olevinaan jotain isoa starbaa. Ajellaan persaukisina limusiinilla, leikitään jotain sellaista, mikä ei tosiasiassa ole sinnepäinkään. Vedetään kamaa ja eletään jossain omassa haavemaailmassa.Voi elämä. Oiskohan joidenkin aika palata maan pinnalle, sinne minne kuuluvatkin!

LÄHETÄ VASTAUKSESI TÄÄLTÄ!

Veikkaa siis, kuka tai ketkä ovat nuo epäonnekkaat käryäjät! Luotetaan siihen, että helmikuun 28. päivään mennessä Poliisi olisi napannut ainakin yhden uuden julkimon. Oikein arvanneiden kesken arvotaan mageita palkintoja.

Oikein vastanneiden kesken arvotaan ikioma tankotanssija tai poikaystävä, jonka voit kasvattaa itse itsellesi vesilasissa. Siis ihq. Jos saamme suosiota, niin laitamme sitten sen mukaiset palkinnot.

palkinnot

BB-Henna uransa pohjalla: “Nämä ovat vaikeimpia hetkiä elämässämme!”

January 13, 2010 by MrHenry  
Aihe Juorut

Henna KalinainenHenna Kurhinen (Kalinainen) tavoitettiin rikosepäilyistä ja suru-uutisista huolimatta kommentoimaan viimeaikojen hässäkkää.

Vuosi 2010 ennustettiin olevan meille aluksi todella vaikea ja se on nyt todistettu. Elämme vaikeimpia hetkiä elämässämme vastoinkäymisten takia, mutta tästäkin pääsemme yli, kertoo Henna. Huhut Hennan ja Antin uudesta tosi-tv -ohjelmasta pitävät paikkansa, mutta oma tv-ohjelma on vasta suunnitteluvaiheessa eikä mikään ole varmaa.

Poliisin rikosepäilyt ja Tony Halmeen kuolema osuivat juuri Hennan ja Antin suurten ja mainostettujen synttäribileiden kohdalle. Tony oli kutsuvieraslistalla, mutta menehtyi samana yönä kun bileet peruuntuivat ja Antti vietiin putkaan. “Elämä jatkuu eteenpäin ja en anna asian vaikuttaa tulevaisuuteen mitenkään. Tonysta meille jäi lämmin muisto sydämeen ja hänen kirjoittamansa kortti ja lahja on meillä muistona lasikaapissa”, vastaa Henna, muttei kommentoi tapahtumia sen tarkemmin. Eksklusiivit on jo myyty toiselle lehdelle.

Maria nöyryytti BB-Hennaa ja Hitleriä kunnioittavaa BB-Anttia

December 11, 2009 by Ollivaan  
Aihe Juorut

HennaKalinainenNaimisiin menneet BB-Henna ja BB-Antti ovat pyörineet julkisuudessa lähipäivinä varsin aktiivisesti.

Hyvä viikko ollut uudella avioparilla. Ensin parin alastonjoulukalenteri suljettiinn, tämän jälkeen BB-Antti kertoi suorassa radiolähetyksessä kunnioittavansa hitleriä. Tämän jälkeen pari esiintyi Maria! -showssa, eikä homma mennyt ihan putkeen.

Tätä piti tietenkin puida Voicen radiossa.

BB-Henna Kalinaisen Kurhisen tähti oli jo laskemassa piiloon koko viihdetaivaalta. Antti ei siellä koskaan ole ollutkaan. Viimeisten viikkojen edesottamukset, ovat kuitenkin nostaneet nämä leperteleväiset pakolla median keskiöön.

Jos pari saisi vielä aikaan jotain oikeasti mielenkiintoista, niin he saattaisivat pysyä julkisuudessa vielä toiset pari viikkoa.

BB-Hennan pornojoulukalenteri avasi luukkunsa

December 1, 2009 by MrHenry  
Aihe Juorut

antti_hennaHenna Kalinainen ja Antti Kurhinen ovat tehneet “pikkutuhman” joulukalenterin, jota julkaistaan suomalaisilla pornosivuilla.

Amatööripornoa voi ihailla nyt joulun kaikkina päivinä, sillä BB-Henna ja tämän tuore aviomiehensä Antti Kurhinen tarjoavat kinkkua joka päivä aina jeesuksen synttäribileisiin asti. Joulukalenterista on otettu kaikki rahastus irti ja sitä voi kommentoida maksullisilla tekstiviesteillä tyyliin

# <01.12.09 14:22> onpa ankeaa

Ensimmäisestä luukusta paljastui kaikkien yllätykseksi BB-Henna ja Antti kuivahumppaamassa toisiaan joulukuusen alla. Mitenköhän jatkossa edetään kun kaikki ideat käytettiin jo ensimmäisessä luukussa? Se selviää onneksi jo huomenna!

BB-Hennan pornokalenteria tarjoilee alastonsuomi.com. Sivustolla on runsaasti pornoa, joten olethan täysi-ikäinen!

Kohuräppäri Petri Nygård: “EN TODENNÄKÖISESTI SELVIÄ”

November 4, 2009 by MrHenry  
Aihe Erikoisartikkeli

PetriNygård_promo2Petri Nygård sanoo suoraan Juorut.comille mitä ajattelee mediasta, räpistä, bloggaamisesta ja Henna Kalinaisen rikosilmoituksesta.

MORO MIKÄ MAININKI?

Petri Nygård on vuoden 2009 comebackin myötä saanut taas julkkisten vihat niskoilleen. Vajaa kymmenen vuotta sitten debyyttinsä tehnyt tamperelaisräppäri on taas täällä ja vieläpä entistä rivompana. Rajut musiikkivideot ja lyriikat ovat johtaneet jo yhteen poliisitutkintaan, kun BB-Henna Kalinainen kimpaatui häneen kohdistuvasta huumorista. Petrillä ole aikomustakaan selviytyä BB-naisen kynsistä. “EN TODENNÄKÖSESTI SELVIÄ HAHAA. IHANVITUNSAMA“, Petri heittää. “VAIKEE SANOO MITÄ ON ODOTETTAVISSA. ENOO ENNEN OLLU OIKEUDENKÄYNNISSÄ HENNAN KANSSA“.

Viha -tai fanipostia ei silti ropise, vaikka nettiyhteisöistä löytyy tuhansia Nygård-faneja: “MÄÄ EN REHELLISESTI SAA HIRVEESTI KUMPAAKA HAHAA. KYLLÄ MONILLA ON VITUSTI ENEMMÄN FB KAVEREITA,,JAMITÄ SITTE? SUOMESSA ON KUITENKI 5 MILLII IHMISTÄ..MONTAKO FB KAVERIA OBAMALLA ON?? SE ON VAIKUTTAJA.

MUA ON HAUKUTTU NEROXKIN

Petrin rivoa kielenkäyttöä sisältävät biisit kertovat pitkälti seksistä, alkoholista, huumeista ja työttömyydestä. Mediassa Petri tunnetaan jo kenties Suomen ainoana “kohuräppärinä”. “SE ON MEDIAN KEXIMÄ LEMPINIMI MULLE JOLLA NE YRITTÄÄ TIIVISTÄÄ MUN SETIT VAIKKA MÄÄ OON OIKEESTI PALJO MUUTAKIN..HAHA JOS MÄÄ OON HUUMORITUOTE NIIN MIX KAIKKI OTTAA SITTE KAIKEN NIIN VITUN VAKAVASTI?? MUA ON HAUKUTTU NEROXKIN JA OIKEESTI MÄÄ OON VITUN VAKAVASTI OTETTAVA VIIHDETAITELIJA.”

PetriNygård_promo1

Huumorituotteesta ei siis Petrin mukaan ole kysymys, eikä räppäri suostuisi duettoon edes Johanna Tukiaisen kanssa. MÄÄ KIRJOTAN JOKA PÄIVÄ JOTAI,,MULLA ON NIIN VITUSTI TEXTEJÄ ETTÄ MUNON PAKKO SAADA NE PIHALLE!! MÄÄ TEEN MUSAA LÄHINNÄ ITTELLENI JA MUN FANEILLE. MÄÄ TYKKÄÄN SEMMOSESTA MUSASTA MIKÄ EI MEE TOISESTA KORVASTA SISÄÄ JA TOISESTA ULOS,,MÄÄ VÄRITÄN TEXTEJÄNI SILLEE ETTÄ NIISTÄ JÄÄ JOTAI MIELEENKI..MUN BIISI IDEAT JA LÄPÄT TULEE JOKA PUOLELTA, TIETTY MUN MIELIKUVITUS,,MITÄ MÄÄ KOEN, MITÄ MÄÄ NÄÄN, MITÄ MÄÄ KUULEN,,TÄÄ MAAILMA ON VITUN JÄNNÄ MESTA KU TÄÄLÄ ON IHMISII JOKA JUNAAN JA LAIVAAN JA TAPAHTUU VAIKKAMITÄ..

PILLUMAGNEETTI

Mies tunnetaan myös kovana “pillumagneettina”. “SAIN VIIMEKSI VIIKONLOPPUNA… TÄNÄÄN SAIN OMAA KÄTTÄ. AH PARASTA.” Kun kysyn keneltä Petri haluaisi saada, on vastaus harvinaisen suora: “JANINA FROSTELL ON LISTAN KÄRJESSÄ HELPOSTI JA ENMÄÄ “PANIS” VASTAAN JOS SARA LA FOUNTAIN KOKKAIS MULLE VERISEN PIHVIN JA PYLLISTÄS JÄLKIRUUAX,,MUTTA YLEENSÄ SIIS IHA KAIKILTA NAISILTA. ENOO NIRSO, ELÄMÄ ON LIIAN VITUN LYHYT.”

KOHURÄPPÄRIBLOGGAAJA:

Naisia löytyy myös Nygårdin omasta suositusta blogista, eikä tähti tarvinnut Juorut.comilta BB-Hennan avoimeksi jättämää kolumnipaikkaa.  “SEO MULLE TERAPIAA,,MÄ TEEN MUN BLOKIA OMAX HUVIX ETTÄ SAAN VALITA OMAT TISSIT JA MUUT HERKUT.,EIKÖHÄN NE LUKIAT KERKEE KLIKATA JOKA VITUN PAIKKAAN. INTERNET ON IHANA. RÄPPI ON MAHTAVAA. HEVI ON PARASTA. KAIKKEE PITÄÄ OLLA.

Blogissaan räppäri nostaa vähän väliä uutisotsikoitakin tissien ja peppuen välissä. Suhde mediaan on varautunut: “KAIKKIHAN ON VAA JONKU IHMISEN MIELIPITEITÄ JA SEO PELOTTAVAA KU IHMISET USKOO MEDIAAN JA UUTISIIN KU VITTU RAAMATTUUN ETTÄ SEO FAKTAA JA TOTTA KUN SE ESIM LUKEE LEHDESSÄ. JOURNALISMILLA PYSTYY NIIN VITUN OVELASTI KIKKAILEEN KUINKA JA MIHIN SÄVYYN KIRJOTTAA JA MITÄ LAITTAA OTSIKOX JA KAIKKEE..LAADUSTA MÄÄ EN OSAA SANOO MITÄÄ.
MÄÄ ITTE EN USKO MITÄÄ JA KYSEENALASTAN VITTU KAIKEN,,LEHTIÄHÄN NEKI YRITTÄÄ MYYDÄ.!”

Petri Nygård julkaisi viimeisen Hovinarrin Paluu! -levynsä vuonna 2002. Tämän vuoden lopulla on jo kaksi uutta singleä levytyksessä ja albumi KAIKKEE PITÄÄ OLLA kaupoissa 2.12. Miehestä kuulemme vielä jonkin aikaa:”TULOSSA MAAILMAN KIERTUE,,VITUSTI BIISEJÄ+VIDEOITA,,PITKÄN ELOKUVAN KUVAUXET” jne.

Petrin toinen video uudelta albumilta, “ONKO SULLA POKKAA,” jatkaa samaa linjaa loukaten Nelosen, Subin ja MTV3:n ohjelmien tekijänoikeuksia sekä brändejä, sillä lupia ei ole liioin kysytty. Nelosen ohjelmapäällikkö Mikko Silvennoinen heitti hyvän kysymyksen: “Pitäisikö loukkaantua vai olla imarreltu?”

Kuinka vakavasti itse otat tämän “huumorituotteen?”:
httpv://www.youtube.com/watch?v=3KtNQUTtZ7E

Petri Nygårdin BLOKI

PETRI FACEBOOKISSA
JUORUT FACEBOOKISSA JA TWITERISSÄ

BB-Hennan poikaystävä: “N*ssin raksuani äskön ääshöyliin”

November 2, 2009 by MrHenry  
Aihe Juorut

HennaKalinainenHenna Kalinaisen poikaystävä lesoilee harrastaneensa juuri anaaliseksiä povipommin kanssa.

Henna Kalinaisen poikaystävänä ja BB-julkkiksena tunnettu Antti Kurhinen ilmoitti herrasmiehenä panneensa tyttöystäväänsä juuri takaapäin ja vielä nauraa päälle.  Mies ilmoitti asiasta Twitterissään.

Vaikea arvella onko joku epätoivoinen nörtti tunkeutunut huutelemaan Antin Twitter-tunnuksilla törkeyksiä, mutta ottaen huomioon minkälaisia julkkiksia nämä kaksi ovat, ei tuossa nyt juuri mitään shokeeraava ole. Mautonta kyllä, muttei ihmeellistä.

BB-Antti-Twitter

“Mr. Antti Kurhinen” ja Henna Kalinainen ovat tunnettuja seksipetoja keskenään, mutta perspanoista kaikelle kansalle huutaminen on vähintään samanlaista törkyä kuin Petri Nygårdin uusi video.

Kohuräppäri Petri nimittäin pamputtaa Sanon Suoraan -videolla alastonta Hennaa takaapäin. Kalinainen jätti videosta rikosilmoituksen ja tutkinnan tuloksia odotellessa pari siis harrastaa “ääshöyliin” panemista keskenään. Guud för juu! Kertoisitteko vielä tekikö Henna ensin suolihuuhtelun vai mentiinkö ihan au naturelle? BB-Minna nimittäin mainosti juuri kokeilevansa suolihuuhtelun puhdistavaa tunnetta.

Ah. Mitä tekisimmekään ilman BB-julkkiksia?

Henna Kalinaisen BB-Blogi!

August 27, 2009 by MrHenry  
Aihe Ilmiöt

HennaKalinainenKohunainen, sensaatiojulkkis, BB-kaunotar, seksipommi, salarakas, juorutyttö.. rakkaalla lapsella on monta nimeä! Itse BB- Henna Kalinainen tuomaroi Juorut.comin puolesta Big Brother 2009:n kilpailijoiden edesottamukset ja tyylimokat!

Henna Kalinainen: Big Brother 2009

BB-Hennan postaukset:

(tulossa)

Alkuviikon typerimmät viihdeuutiset – viikko 35

August 25, 2009 by Aksu  
Aihe Ilmiöt

PaskaViihdeuutisten maailma on taas puklauttanut kasan sontaa iloksemme. Otsikonhimossaan viihdemediat ovat saaneet jo tällä viikolla aikaan seuraavanlaisia helmiä.

Voicen Viihteet: Huhut tuoreesta BB-asukkaasta saavat vahvistusta. Juttu kertoo, että “nettikeskusteluissa” on puhuttu erään yksityishenkilön ehkä olevan kilpailijana huomenna alkavassa Big Brother -tv-ohjelmassa. Ensinnäkin, kiinnostaa aivan valtavasti, kun asia kuitenkin selviää vasta tänä iltana netistä, ja toiseksi, uutisen ainoa uusi sisältö on se, että toimittaja oli soittanut kyseiselle henkilölle, ja hänellä oli puhelin kiinni. “Arto Paasilinnan puhelin kiinni – Kohukirjailija menossa BB-taloon!?!?!”

Stara.fi: BB-Henna Kalinainen: “Seksiä joka paikassa. Rannalla, vessassa…” Toisin kuin Voice, Stara ei pidä niin kiirettä uutisointinsa kanssa. Tämä huikean kohahduttava blogikirjoitus onkin ollut Hennan blogissa vasta yli viikon, joten ihan ajankohtainen uutinen on kyseessä. Staran toimittaja toteaa Henna Kalinaisen paljastaneen hieman liikaakin, mutta jutusta ei käy oikein ilmi, mikä kohta oli toimittajalle liikaa: uutinen koostuu pääasiassa Hennan sitaateista.

Mtv3.fi Viihdeuutiset: Salatut elämät palasi ruutuun: Katso dramaattiset kuvat räjähdyksen jälkeen! Ööh, siis katsotaan kuvia samana iltana näytetystä saippuasarjan jaksosta? Kuulostaa kyllä erittäin kiinnostavalta, mutta jos nyt kuitenkin tällä kertaa skippaisin…

Lisäksi tulossa tällä viikolla:

  • Kymmeniä juttuja BB-juontaja Vappu Pimiän antamasta yhdestä ainoasta haastattelusta
  • “BB-talossa nakuiltiin / ei vielä nakuiltu”
  • “Tässä ovat Big Brother-kilpailijoiden Facebookista napatut esittelyt”
  • “Salkkareiden Ismo puhuu uskoontulostaan”

Henna Kalinainen: haluan juorutytöksi!

August 17, 2009 by MrHenry  
Aihe Juorut

HennaKalinainen BB-Henna ylistää blogissaan rikasta seksielämäänsä ja unelmoi juorutytön työstä.

Kukapa ei olisi kiinnostunut juorutoimittajan työstä? Olemme saaneet hakemuksia lukijoilta, viihdealan ammattilaisilta ja itse BB-Hennalta, joka haluasi vaihtaa etuliitteekseen “juoru-” vanhan “BB:n ” tilalle. Henna Kalinainen lähetti hakemuksensa Twitterissä:  “haluan juorutytöksi ;) ehdottomasti!!!

Epäröin toistaiseksi maksukykyämme, sillä Hennan palkkiot ovat huhujen mukaan vaihdelleet aina tuhansista euroista tisseihin ja leukaimplantteihin. Kokemus näiden tämän “rinnalla” hieman lattea palkkio.

Kuluvasta kuukaudesta on silti tulossa Juorut.comin paras eikä toiminnallamme ole mitään syytä hidastua. Jotkut ovat ehkä jo huomanneet meidän erottuvan kilpailijoista: Juorut.comissa liikkuu oikeiden ihmisten ajatkukset eivätkä sanasta sanaan käännetyt konemaiset “uutiset” jostain Selma Hayekin taas niin huh huh -isosta rintavaosta.

Joten Henna ja muutkin kynnelle kykenevät: Rohkeasti vain uusia juoruja laatimaan. Hennan seksiblogin veroista aineistoa ei ole vielä voittanutta. BB-tyttö kirjoittaa harrastavansa seksiä rannalla, rappukäytävässä, autossa, saunassa ja vessassa, joten tovottavasti heilläpäin on myös rennot naapurit sekä äänieristetyt seinät.

Henna selventää myös tuoreita Playboy-juoruja. Hän kertoo Playboy -kuviensa olleen tällä hetkellä vielä kaukainen haave, eikä niinkään epätoivoinen yritys kuin muinoin Tuksulla. Tukiainenhan teki Hymyn kanssa Playboymaiset koekuvat kyseiseen lehteen ja lopputulos oli tämän näköinen.

JuoruHenna Twitterissä

Seuraava Sivu »