Seksikäs Kiira Korpi on seuraava Anna Kournikova
Tennis on jo vähän Playstation -lukua. Nyt kun maapallo on läpensä jäässä on asiallisempaa puhua taitoluistelusta, varsinkin kun Suomella on tilaisuus omia virallisen taitoluistelumaan titteli Kiira Korven avulla.
Huomasitteko mitä tapahtui taitoluistelun EM-kisoissa Tallinnassa? Hallitseva Euroopan mestari Laura Lepistö epäonnistui. HS -tasolla uutisoitiin: “Laura Lepistö ei onnistunut uusimaan taitoluistelun Euroopan mestaruutta Tallinnassa.” Laura luisteli hopealle, mutta mitä se sua liikuttaa?
KIIRA KORPI sen sijaan liikutti. “Kulta oli pedattu”, mutta pronssikin jäi saamatta. Kiira Korven esityksen seksikkyyttä sen sijaan ei toimittajienkaan sanat riittäneet kuvailemaan. Seksiä tihkuva Kiira Korpi strippaavana poliisina oli ehdottomasti liikaa iltapäivälehdille eikä hävitty mitalisija tuntunut enää miltään, Lepistön hopeasta puhumattakaan. 
YLEn kommentaattoritkin olivat laueta liitoksistaan Kiiran poliisiunivormun lentäessä jäälle: “Hauska teema, upeat esiintymisasut, esimerkillinen huippu-urheilija”. Aivan, näinhän minäkin olen aina strippareista puhunut!
No ei nyt kai. Kiirasta tulee uusi Anna Kournikova. Totalprosports.com -sivusto on asettanut Kiira Korven syyksi katsoa taitoluistelua Vancouverin Olympiakisoissa ja itse olen täysin samaa mieltä. Sivustolle on laitettu kauniisti Kiiran kuvia ja ylistetty taitoluistelijattaremme uraa luistimista vaaleisiin kutreihin.
Jos ei olympiamitalia, niin ainakin lisää seksiä, Kiira Korpi! Sä pystyt siihen! Suomi tarvitsee edes yhden huippu-urheilijan joka ei ole alkoholisti!
(oikealla) Kiira osaa yhdistellä taitoluistelua myös taistelulajeihin.
Kiira Korpi seksikkäänä poliisina luistelemassa (Youtube)
httpv://www.youtube.com/watch?v=j-lsVZZ4NjY
Kiira Korpi seksikkäät kuvat: Total Pro Sport
Bloggaaja
MrHenryOlen 22 vuotias reaaliajassa päivittyvä nettitoimittaja / multimediasuunnittelija. Harrastan kaikkea missä on VIP -etuliite sekä tietenkin sosiaalista mediaa, sillä sehän on glamoureinta näinä päivinä. Juorumaailman ulkopuolella toimin multimedia designerina Vallilassa. Markus Selin, Perez Hilton ja Mikael Jungner ovat alani pahimmat kilpailijat.







