Juorut.com lähti Provinssirockiin varsin karsitulla kommando-tiimillä. Myöhästyneen akkreditointihakemuksen vuoksi jäi kuvien ottaminen ja artistien haastatteleminen muiden medioiden edustajille. Pääsin sen sijaan itse haistelemaan ja maistelemaan yleistä festaritunnelmaa. Aiheesta julkaistaan myös videomateriaalia, kunhan mötkö saadaan editoitua kuntoon.
Päivän asukokonaisuudeksi olin valinnut lilan puvun sekä keltaisen kauluspaidan. Kravatiksi valitsin discohenkisen pyöreäkuosisen Pierre-Luigi Gravatton suunnitteleman luomuksen. Näiden ainesten, sekä muutaman oluen avulla festaritunnelma puhkesi kukkaan jo junamatkalla. Minä ja ystäväni Igor viimeistelimme ulkonäkömme vielä sivelemällä ripsiväriä viiksimme. (Igorilla oli muuten minun pukuuni sointuva vihreän lila asukokonaisuus.)
Leiriydyimme Törnävän leirintäalueella, jossa Kokkolan ja Vaasan tuttavat olivat jo varanneet meille mitä loistavimman paikan. Näistä iloisista veikoista osa oli jo niin uupuneita, että he olivat nukahtaneet ennen kuin saavuimme paikalle noin kuuden aikoihin. Onneksi minun ja Igorin kisakunto oli sen verran kova, että pystyimme keskittymään iloliemen lisäksi myös musiikin kuunteluun.
Von Hertzen Brothers
Hertzenin veljeskatraan kesän toinen festarikeikka oli varsin harras tilaisuus, jossa juuri mikään ei häirinnyt kaunista musiikkinautintoa. Ainoastaan hurmion vallassa olleiden fanien huudot loivat omaa taustahälyään. Kivenlahti rockin keikka oli luonut varsin kovat odotukset, mutta ne bändi täytti ne mennen tullen, eikä alkukankeudesta ollut enää tietoakaan.
Photo: Mogens Engelund, Wikipedia
VHB:n keikan jälkeen siirryimme Igorin kanssa takaisin Törnävän leirintäalueelle tutustumaan festivaalien väkeen. Paikalle oli saapunut jos jonkinlaista kulkijaa, joista eräskin vapaapainija näytti taitojansa ja laittoi minut ja Igorin sievään pakettiin. Tapasimme myös Jyväskylän poijaat, jotka olivat saapuneet paikalle varsin mielenkiintoisella pakettiautolla. Tästäkin lisää sitten videoraportissa.
Children of Bodom
Koska halusin keskittyä Perjantaina mahdollisimman hyvin pariin tärkeimpään bändiin, en mennyt kuin Von Hertzen Brothersin ja Children of Bodomin keikoille. COB oli taas pitkästä aikaa suomalaisella festarilla esiintymässä. Bändiä oli tullut katsomaan runsaslukuinen joukko tummiin pukeutuneita hevareita. Tutustuimme Igorin kanssa mm. Espanjalaisiin vaihto-oppilaisiin joiden kanssa leikkimielisesti kisailimme moshpitissä. Children of Bodom veti tanakan setin, joka villitsi koko yleisön hekuman partaalle.

Photo: Kaja Konarska
Illan päätteksi kävimme vielä tekemässä leirinnässä pienen haastattelukierroksen festarikulkijoista. Kauniit säät pitivät huolta siitä, ettei kellonaikaa voinut tietää varmasti ja tiimimme yöpuulle vetäytyminen venähti aikaiseen aamuun. Noh, tulipahan koettua taas vähän oikeaa festarielämää.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:


6 comments
Aksu says:
Jun 16, 2009
Perjantaina keskityitte kahteen bändiin, ja lauantaina ja sunnuntaina ainoastaan brandyyn?
Näkipähän taas ylpistynyt videotoimittajakin vähän rehellistä festarielämää.
nim. pahoinpidelty says:
Jun 16, 2009
ihan hyvin muistettu!
Ollivaan says:
Jun 16, 2009
Nykyäänhän monet bändit on aika isoja brändejä, joten ei niihinkään keskittyminen oo ollempaan huonompi idea.
Launtaina ja Sunnuntaina oli kyllä kanssa sitten lisää menoa ja enemmänkin keikkoja. Aiheesta lisemmin vielä myöhemmin.
Tuomas says:
Jun 16, 2009
Itse nukahdin sentään vasta kun Juorut.comin hienot tutkivat journalistit tarjosivat avokätisesti maukasta ilolientä.
Innolla odotan kyllä lauantain ja sunnuntain raportaaseja!
Pablov says:
Jul 10, 2009
Odotan innolla tuota videokoostetta, etenkin perjantain osalta. (Sillä perjantaina tartuimme Ollivaan videokameran filmille)
Ensitapaamisemme Ollivaan kanssa oli mitä mainioin. Istuessamme tyttöystäväni kanssa puiden katveessa juttelemassa kahdelle naispuoliselle festarikävijälle, ilmestyi hän äkkiarvaamatta takaamme varsin epämääräistä mekkalaa pitäen.
Ei kulunut kauaakaan kun toimittajan sisäinen luonnonlapsi pääsi irtaalleen, ja hän näytti todelliset karvansa. Ollivaan esittämä festarinaisen takalistoon kohdistuva nylkyttävä liikesarja toi mieleeni vuosien takaiset muistikuvani siitä, kun ensi kertaa todistin koiraharrastajaäitini kasvatin (täysikasvuisen sakemanniuroksen) siitospuuhissa. Kuva tästä episodista on syöpynyt pysyvästi mieleeni.
Toivottavasti videolle on tarttunut paljon yhtä muikeita hetkiä kuin tämä kuvaamani.
MrHenry says:
Jul 10, 2009
Provinssirock-materiaali on edelleen sensuurissa. Perkeleet lupaavat kyllä hyviä kohtauksia Juoru-TV:hen ennen syksyä. En tiedä voiko tuohon uskoa.