Helsingissä rokattiin viime viikonloppuna kahdella rintamalla Kaisaniemessä tuskailtiin hedelmä ja vihannes-osastolla, kun taas Suvilahdessa soi niin indie rock, punk kuin räppikin. Fullsteamin järjestämä Pitkä kuuma kesä-festivaalin lineup on aika ainutkertainen Suomen rokkiskenen mittakaavalla. Festareille ei oltu haettu perinteisimpiä esiintyjiä, vaan nousevia ja toisaalta legendaarisempia vaihtoehtorokkareita. Lue alta festarireportaasi kuvineen!
Festivaalialueena Suvilahden voimala-alue on toisaalta sopivan urbaani punkkirallatukseen, mutta mitään edes vähän vihertävää hengailualuetta siellä ei juuri ollut. Hiekka pöllysi ja hengitys kulki parhaiten bissetuopin ääressä. Helsingin todelliset herrat, eli ne helvetin lokit kaarsivat yllä koko ajan ja ruuastaan sai pitää todella huolen. Lisäksi lauantaina sisäänkäyntialueen käymäläalue oli aivan luokattomassa kunnossa ja jengi sai jonottaa vessaan ihan kirjaimellisesti kusessa –ei näin.
Lauantai vaikutti keskustassa lämpimän kostealta, mutta rantaan päin saapuessa tuuli ja pilvisyys tekivät päivästi kolean. Tosin shortsit ja t-paita päälläkin tarkeni kunhan jaksoi seistä lavan tuntumassa. Disco Ensemble rokkasi tyylilleen kuuluen täysillä, mutta harva jaksoi vielä paahtaa mukana. Brittiläinen Frank Turner laulatti pienemmällä lavalla yleisöä ja huoleton yhteislaulu sai unohtamaan kolean ilman. Pitkän linjan grunge-yhtye Melvinsin kulttimaine veti yleisöä, mutta esiintyminen tai ainakaan lavalla herrojen stonerrokki ei juuri erikoisuuksia tarjonnut. Tosin propsit laulajan kokovartalo poolosta, minäkin tahdon! Muuten yrmeä yhtye tuntui lähinnä manaavan sadetta paikalle.
Päivän suurin kontrasti esiintyjien välillä lienee tapahtuneen kun The Sounds korvasi Melvinsin lavalla. Ruotsalaisyhtye oli häpeilemättömän porno ja hyvännäköinen. Keulahahmo Maja Ivarsson piti huolen siitä, että kenellekään tullut kylmä pienessä tihkusateessa. Suomessa paljon radiosoittoa saanut bändi esitti tuttujen keikkahittiensä ohella uusia biisejä, joita jengi tuntui arvostavan. Toisaalta jo toistakymmentä vuotta duunia tehnyt yhtye ansaitsee suosiota. Toivottavasti uusi albumi iskee myös maailmalla. Yleisöä kumartelematon taidebändi on tietty nähtävyys, mutta paskassa säässä oli ihan mahtavaa saada The Soundsin kaltainen esiintyjä väliin piristykseksi
Ei ollut kenellekään epäselvää kuka oli illan tähti kun Mike Ness vihdoin asteli lavalle tutussa sick boy –lookissaan. Miehen klooneja näkyi hellyyttävän paljon yleisön puolella. Kovassa vedossa ollut, energinen Social Distortion soitti suht samanlaisen setin kuin vuoden 2003 Live in Orange County –DVD:llään. Mutta kun vierailu tosiaan oli ensimmäinen laatuaan Suomenmaalla annettakoon se anteeksi. Ilahduttavasti bändi aloitti alkuvuosien punkralleilla: Creeps, Another State of Mind ja Mommy’s Little Monster, joista siirryttiin 90-luvun hitteihin ja 2004-vuoden Sex, Love and Rock n’ Roll materiaaliin. Enemmän olisin voinut kuulla mielestäni parhaalta White Light, White Heat, White Trash –levyltä mutta jo pelkästään Don’t Drag Me Down oli parempaa kun useimmat bändit saa koko keikallaan puserrettua. Social Distortion keräsi festarin suurimman yleisön ja toivoa sopii että he palaavat soittamaan tulevan albuminsa materiaalia!
Sunnuntaina sade oli pelkkä muisto vain ja Aussibändi Temper Trap rokkasi kuin tyylikkään indiebändin kuuluukin. Bändin jäbät vaikuttivat aidosti innostuneelta yleisön suosiosta ja heitä hengaili festarialueella päivän mittaan ja illalla pumppaamassa Girl Talkin tahtiin.
Alunperin Mogwaita innokaasti odottaneena jouduin pettymään. Sinänsä skottilainen intrumentaalibändi tulkitsee kiistatta kiinnostavasti musiikkia hiljaa maalailevasti kasvaen sitten massiiviseksi kitaravyörynnäksi. Tajuttoman kovaa soittanut bändi lähinnä satutti sunnuntai iltapäivällä jo valmiiksi kipeää tukkaa.
Jenkkiläinen Atmosphere hypytti jengin hoppareita ja mc Sean Daley näytti hallitsevan viihdyttäjän elkeet ja tulkitsi sanoitukset selkeästi härmäläisillekin. Mutta ei ollut aikaa katsoa koko keikkaa – Mitä hittoa? Wayne Coyne patsastelee jo lavalla vaikka keikan alkuun on vielä vajaa tunti. Harmaantunut kiharapää ja muu bändi viritteli kuuluisaa lavashowtaan leppoisissa tunnelmissa ja yleisölle virnistellen.
Mitäköhän tältäkin keikalta voi odottaa? Show alkaa kun Coyne hyppää kuplaan ja lähtee kävelemään yleisön päällä pakottaen tuhannet ihmiset samalla lavan eteen. Upea soitto täydentyy satoihin ilmapalloihin ja confetteihin ja surrealistinen näky täydentyy keskikesän ilta-auringolla. Flaming Lips viihdytti todella yleisöään soittaen kokeellisen vaihtoehtorockin helmiä ja kannustaen yhteislauluun. Luonnollisesti lavan vierustalla tanssi yleisöstä poimittuja taustatanssijoita teletappi-asuissaan. Yoshimi Battles the Pink Robots ja keikan lopettaneet The W.A.N.D., She Don’t use Jelly ja Do You Realize?? nostattivat tunnelman niin korkealle kuin sen voi ikinä kuvitella millään ulkoilmakeikalla pääsevän. Flaming Lips tervetuloa soittamaan meille ihan koska tahansa uudestaan.
Flaming Lipsin jälkeen ällikällä lyödeen näköiset indienaamat kompuroivat pikkulavan eteen missä huitoi laiha mies koris-shortseissa ja hupparissa: puuterinokkarokkareiden vihaama sämplemashupmies Girl Talk! Klubeilla olisi paljon nastempaa jos siellä soittaisi voicen playlistejä kierrättävien fruittareiden lisäksi tällaisia jäbiä. Tietenkin paremmin lauantaille sopinut DJ antoi kuitenkin täydellisen lopetuksen jo mahtaville festareille.
Ensi vuonna uudestaan ja rannekeet sekä lisää maata käyttöön!
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia: