Pesää Poliisin virkamerkillä? -Ei väärinkäyttöä
03.02.2010 kirjoittaja MrHenry
Aihealue: Rajut Tilitykset (K18)
Ilta-Sanomat kertoo poliisimiehen huumanneen ja raiskanneen 16 vuotiaan tytön ja räpsinyt vielä kasan törkykuvia tämän sammuttua. Tuomio: 2 vuotta ehdollista. Virkamerkkiä ei ollut väärinkäytetty. Suomen oikeusjärjestelmä soveltaa ilmesesti kuuluisaa ruotsalaismallia, jonka mukaan on laillista ottaa valokuvia sammuneen alaikäisen tytön sukupuolielimistä.
Suomalaispoliisi oli vetänyt överimmät, ja houkutellut kotoa karanneen tytön kämpilleen virkamerkkinsä vetovoimalla. Niin, kuka 16 vuotias tyttö suostuu viisikymppisen miehen tarjoukseen yösijasta, ellei tämä ole jonkin sortin lain vartija, esim poliisi?
Selviydyttyään “poliisin tutkinnasta” tyttö otti yhteyttä IRC-Gallerian nettipoliisiin ja juttu lähti liikkeelle. Raiskaaja saatiin kiinni ja oikeuden eteen:
Oikeus piti tyttöä uskottavampana kuin syytettyä, joka muutteli kertomustaan. Valokuvat tukivat syytettä. Käräjäoikeus tuomitsi kaksi vuotta ehdollista vankeutta raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. -IS
“Onnekseen ei samalla myynyt tytölle nuuskaa – olisi meinaan tullut ehdotonta”, kirjoittaa lukija Uusi Suomen keskustelupalstalle. Olisi varmaan pitänyt hommaa se FBI merkki jo 15 vuotiaana niin olis päässyt baareihinkin. Myös rapakon takana virkamerkki näyttää toimivan kuin pressipassi: Juopunut poliisipäällikkö yritti virkamerkillä ravintolaan Ruotsissa. On tää väärin! Mä kerron asiasta poliisille ja haastan oikeuteen!
Eiku hitto.. me ollaan Suomessa.
Ei aiheeseen liittyviä kirjoituksia.
Bloggaaja
MrHenryOlen 21 vuotias reaaliajassa päivittyvä nettitoimittaja / multimediasuunnittelija. Harrastan kaikkea missä on VIP -etuliite sekä tietenkin sosiaalista mediaa, sillä sehän on glamoureinta näinä päivinä.Juorumaailman ulkopuolella toimin freelancerina. Markus Selin, Perez Hilton ja Mikael Jungner ovat alani pahimmat kilpailijat.








