Nintendo DSiNintendon uusi käsikonsoli Nintendo DSi tulee myyntiin suomalaisiin kauppoihin ja muualle Eurooppaan ensi perjantaina 3.4.2009. Laite tuli myyntiin Japanissa viime marraskuussa. DSi on Nintendon edellisen käsikonsolin DS Liten paranneltu versio, mm. paremmalla nettiselauksella, kameralla ja muilla herkuilla.

Jo edellisen sukupolven DS:ssä oli kaksi näyttöä joista toinen oli kosketusnäyttö. Nyt molempia näyttöjä on laajennettu, mutta itse laite on pienentynyt. Nintendo DSi:ssä on kaksi kameraa, kolmen megapixelin kamera kuvaamiseen, ja VGA-kamera videokonferensseihin netin kautta.

Vaikka varsinaista puhelinyhteyttä ei ole, on laitteessa varsin hyvät nettiselaustoiminnot, ja kehittynyt nettipelaus- ja ostosjärjerjestelmä. Nettiä voi käyttää WLAN-verkoissa. Laitteen ostajalle tarjotaan tuhatta ‘DSi-pistettä’ joilla voi ostaa pelejä nettikaupasta.

Nintendo DSi:ssä onkin käsikonsoleiden laajin pelivalikoima johtuen vanhempien pelien yhteensopivuudesta. Näiden lisäksi konsolissa on sisäänrakennettu musiikkisoitin. Herkkuja siis riittää, ja DSi on lisäksi varsin kivan näköinen. Herää vain yksi kysymys, kuka tätä tarvitsee?

Hei! Jos tykkäsit tästä artikkelista, niin jätä toki kommentti tai tilaa RSS virta ja seuraa uusia artikkeleita automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. Saanko esitellä: “Super Nintoaster”!
  2. Massive Attack ja Left Alone Suomeen
  3. Videopelit myyvät hyvin taantumasta huolimatta
  4. Tina Turner kahdelle keikalle Suomeen
  5. Madonna Suomeen!