Patrick SwayzeAmerikkalainen näyttelijä ja laulaja Patrick Swayze on sairastanut haimasyöpää vuodesta 2008 lähtien. Äskettäin yhdysvaltalainen radiokanava Kiss FM ilmoitti Patrick Swayzen kuolleen. Eilen julkaistuissa kuvissa Patrick Swayze kuitenkin poseeraa onnellisena tilallaan New Mexicossa, ja kuvien mukana hänen edustajansa antoi tiedoitteen Swayzen elossaolosta.

Muun muassa elokuvasta Dirty Dancing – Kuuma tanssi tunnettu Patrick Swayze sai kuulla syövästään vuoden 2008 tammikuussa. Tautia pidettiin aluksi lievänä ja sen todettiin edenneen vain pienelle alueelle. Myöhemmin sen kuitenkin havaittiin laajentuneen ja muuttuneen neljännen asteen haimasyöväksi, ja Swayzelle luvattiin vain noin viisi viikkoa elinaikaa. Tässä vaiheessa näyttelijä vetäytyi julkisuudesta vaimonsa Lisa Niemen kanssa, ja lähti ranchilleen kirjoittamaan muistelmiaan.

Kun radiotoimittajat eivät ilmeisesti olleet tavoittaneet hiljaiseloa viettänyttä Swayzea, oli johtopäätös välitön: “Patrick Swayze salakuoli syöpään!” The Sunin julkaisemassa kuvassa hän kuitenkin näyttää varsin eläväiseltä, ja muistelmatkin ovat pian valmiit.

Hei! Jos tykkäsit tästä artikkelista, niin jätä toki kommentti tai tilaa RSS virta ja seuraa uusia artikkeleita automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. Kill Bill -näyttelijä kuoli harrastaessaan seksiä?
  2. Heidi Montag sai maistaa omaa lääkettään (joutui kidutetuksi)
  3. LeAnn Rimes-Ga(y)te
  4. Trump ja Oprah dissaa hakattua Rihannaa.
  5. Ashton Kutcher sählää Twitterissä