Michael JacksonJacko on ollut kuolleena 19 -päivää. Hän on hiljattain viettänyt maailman seuratuimmat hautajaiset. Tähden hautapaikka sen sijaan on täydessä pimennossa, eikä mikään media edes kerro, onko Jackson todella haudattu vai ei!

Michael Jacksonin sisko LaToya Jackson on vakuuttunut siitä, että Jackon kuolema oli salaliitto, jonka motiivina pelkkä raha. LaToya on kyllä harvinaisen oikeassa todetessaan, että Jackosta on enemmän rahallista hyötyä kuolleena kuin elävänä. Miehen levyt myyvät edelleen triplaplatinoita ja ystävät managereita myöten saaneet myytyä juttunsa lehdille. LaToyan voisi sanoa tunteneensa veljensä kaikista parhaiten jos vertailee sisarusten kasvoja. Ainakin kauneusihanteissa tähdet tuntuvat olevan samoilla linjoilla.

Jacksonin lapset sen sijaan liikkuvat nyt täysin ilman naamareita. Paris, Jackon toinen koeputkilapsi piti koskettavan puheen hautajaisissa ja nyt tytöstä povataan uutta pop-tähteä. Tähteyden ei voi sanoa olevan Parisin geeneissä, mutta alan parhaista tuottajista hänen tuskin tarvitsee taistella. Mikä tahansa Jackson-tuote tuntuu myyvän kuin häkä, vaikkei niissä olisikaan käytetty yhtään Jackon spermaa. Ajatella!

Hautaisivat nyt raukan. Nyt-liitteessä ruumiin hypetettiin tekevän vielä se kohuttu maailmankiertue ennen viimeistä leposijaa.  Saa nähdä mistä kolkista tuo möykky vielä yllättää.

Hei! Jos tykkäsit tästä artikkelista, niin jätä toki kommentti tai tilaa RSS virta ja seuraa uusia artikkeleita automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. Kelaus: Michael Jacksonin kuolema: päivät 1-11
  2. Michael Jacksonin kuolema: päivät 2 ja 3
  3. Michael Jacksonin kuolema: päivä 5
  4. Michael Jacksonin kuolema: päivä 4
  5. Michael Jacksonin kuolema: päivä 1