Madonna erosi miesystävästään, adoptio toteutuu sittenkin
Viisikymppinen poptähti Madonna on ilmoittanut, missäpä muualla kuin Twitter-sivullaan, että jättää miesystävänsä, 22-vuotiaan erotiikkamallin Jesus Luzin. Hänen suunnittelemansa lapsen adoptointi saattaa siis sittenkin toteutua.
Madonna aikoo adoptoida lapsen Malawista, josta on jo aiemmin adoptoinut yhden lapsen, mutta maan viranomaiset suhtautuivat nihkeästi vajaat 30 vuotta itseään nuoremman miehen kanssa seurustelevaan Madonnaan. Nyt este näyttäisi kuitenkin poistuneen. Lisäksi Madonna ilmoitti, että suostuu adoptoimaan myös jonkun muun lapsen, kuin sen, johon hän iski silmänsä.
Nyt Madonna pystyy keskittymään paremmin lapsiinsa. Tai Twitterinsä päivittämiseen, joka on osoittautunut usealle julkkikselle pahemmin addiktoivaksi kuin kokainiini. Toisaalta hän voi myös keskittyä uuden miehen metsästykseen, joita Madonna onkin vaihdellut varsin vilkkaaseen tahtiin erottuaan hiljattain Guy Ritchiestä. Toivottavasti edellinen miesystävä Jesus Luz ei joudu puille paljaille ja vuokraamaan konttia kodikseen…
Bloggaaja
AksuAksu on helsinkiläinen valtiotieteiden opiskelija, joka on kiinnostunut mediasta, musiikista, yhteiskunnasta, filosofiasta ja kunnon oluesta. Kesän 2009 aikana Aksu oli tekemässä juttua viisillä eri festareilla, ensi kesänä useammilla.







