alexander rybakJuhannuksen kunniaksi päätin ottaa levyarvosteluun hieman populaarimpaa materiaalia, kun yleensä olen keskittynyt enemmänkin indiemateriaalin arviointiin. Juhannus on keveyden juhlaa, ja niinpä valittu levy on euroviisuvoittaja Alexander Rybakin debyytti Fairytales.

Euroviisuista asti Radio Novalla on kaivattu tätä levyä, mutta levy-yhtiöstä johtuen Suomen-julkaisu kesti aina kesäkuun puoliväliin saakka. Nyt norjalaisherkkua on kuitenkin tarjolla. Fairytale -kappaleella euroviisuista suosioon ponnahtanut Rybak onnistui kilpailussa näyttämään herttaiselta heiluessaan viulunsa kanssa sata metriä leveällä lavalla, ja mummojen suosio oli taattu.

Onko levystä sitten mihinkään, jos Fairytale ei iskenyt? Totuudenmukainen vastaus on, että albumi on yhden kappaleen ympärille rakennettua höttöä, höystettynä kivoilla viuluilla. Norjalaisesta musiikista Suomessa on ollut suosittua lähinnä black metal, ja herääkin kysymys, miksi Alexander Rybak nyt on suosittu. Tämä selittyy sillä, että Fairytales-levyssä ei ole mitään norjalaista. Matsku on radiopoppia kevyellä itä-eurooppalaisella mausteella.

Kelpaa juhannukseksi, mutta sitten se onkin kuunneltu loppuun.

Tuomio: 1/5

  1. Roll With The Wind
  2. Fairytale
  3. Dolphin
  4. Kiss And Tell
  5. Funny Little World
  6. If You Were Gone
  7. Abandonded
  8. 13 Horses
  9. Songs From A Secret Garden
Hei! Jos tykkäsit tästä artikkelista, niin jätä toki kommentti tai tilaa RSS virta ja seuraa uusia artikkeleita automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. Levyarvio: Risto – Sähköhäiriöön
  2. Levyarvio: Rubik – Dada Bandits
  3. Levyarvio: Bat For Lashes – Two Suns
  4. Levyarvio: Cats On Fire – Our Temperance Movement
  5. Levyarvio: Disco Ensemble – Back On The MF Street