Perinteisillä festareilla kuunnellaan isoja rock-bändejä ja Popedaa, yleensä metsän tai pellon keskellä. Kaupunkien klubeilla taas kuunnellaan elektronista tanssimusiikkia, dubia ja trancea. Nämä kaksi seikkaa tuntuvat olevan vankkumattomia. Konemetsä -festivaali on kuitenkin rikkonut tätä perinnettä jo vuodesta 2004. Tänä vuonna Konemetsä järjestetään 2.-5.7.
Noin kymmenentuhatta kävijää vuosittain keräävä Konemetsä Open Air Forest Festival järjestetään maalaismaisemassa, pienessä Marttilan kunnassa Turun lähistöllä. Nimensä mukaan festivaalialue on metsää. Toinen leimallinen piirre on, että ohjelmisto on lähes täysin elektronista musiikkia, kuten Deadmau5, Orkidea ja Far Too Loud. Poikkeuksia on vain muutama, kuten helsinkiläinen funkbändi Eternal Erection.
Musiikkia soitetaan tällä kertaa neljällä lavalla, ympäri vuorokauden. Meininki on sen verran rajua, että piristeitä saattaa tarvita. Viimevuonna festareilla jäikin laittomien aineiden hallussapidosta yli sata ihmistä kiinni. Poliisin tehoisku johti kuitenkin vain takavarikointeihin, eikä yhtäkään pidätystä tehty, ja festivaali selvisi jatkamaan toimintaansa tänäkin vuonna.
Lisätietoja Konemetsän sivuilta.
Konemetsä 2009 esiintyjät (päälava):
Deadmau5 (Canada)
Orkidea
Proteus
Merv Pepler (UK)
Laughing Buddha (UK)
Eternal Erection
Mr. A
Lil’ Toni
Vibrasphere (Sweden)
Miles Dyson (Germany)
Far Too Loud (UK)
Eat Static (UK)
Tristan (UK)
Miazu & Polly
Torakka
Tron (Mexico)
Fearsome Engine (UK)
Texas Faggott
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:
