Vako - Valitut Kommentit

Kill Bill -näyttelijä kuoli harrastaessaan seksiä?

04.06.2009 kirjoittaja Aksu  
Aihealue: Juorut

David CarradineKill Bill -elokuvasta ja Kung Fu -tv-sarjasta tuttu näyttelijä David Carradine löydettiin kuolleena bangkokilaisesta hotellista tänä aamuna. Erikoisen elokuvatähden kuolemasta tekee se tosiseikka, että hänet löydettiin alastomana, naru peniksen ja kaulan ympärille kiedottuna.

Aluksi epäiltiin itsemurhaa, mutta kun yksityiskohdat tulivat julki, pitää poliisi nyt todennäköisenä vaihtoehtona tapaturmaa seksiaktin aikana. Carradine oli kuvaamassa uutta elokuvaansa Bangkokissa, ja tuotantoyhtiön väki kertoi hänen olleen iloinen ja elämänhaluinen. Siksi itsemurha tuntuikin oudolta vaihtoehdolta.

David Carradinen kuolemantapaukselle ei ole vielä saatu yhtäkään todistajaa ruumiin löytäneen siivoojan lisäksi. Mahdollisen seksiaktin toinen osapuoli pysyttelee toistaiseksi piilossa.

Bloggaaja

Aksu
Aksu on helsinkiläinen valtiotieteiden opiskelija, joka on kiinnostunut mediasta, musiikista, yhteiskunnasta, filosofiasta ja kunnon oluesta. Kesän 2009 aikana Aksu oli tekemässä juttua viisillä eri festareilla, ensi kesänä useammilla.
  • Mainos

Keksi jotain hauskaa sanottavaa!

Kerro mielipiteesi jutusta. Mikäli haluat kuvasi kommenttisi yhteyteen, hanki gravatar. Kommentin julkaisussa voi kestää hetki, kun tarkistamme sen.