Vako - Valitut Kommentit

Juorumatskua Madonnan keikalta!

16.08.2009 kirjoittaja MrHenry  
Aihealue: Tapahtumat

lavaTämän raportin tarina poikkeaa muista vallan erikoisella tavalla.

Istuin baarissa -yksin kuten aina- perjantaisena iltana, kun nimetön lähde jätti aivan tavallisen digipokkarin tuoppini viereen. Kotona huomasin kameran sisältävän kuvaa Madonnan keikalta. Juorutytöt Salla ja Sofia olivat ehkä viimeisiksi teoikseen kuvannut puolisen tuntia toilailujaan Jätkäsaaresta, Madonnan Helsingin keikalta.

Tein materiaalille aivan saman kun kaikelle omallenikin kakalle: käärin pakettiin ja heitin nettiin.

Pikkulintujen mukaan Madonnan ylimielinen sound check oli vienyt mehut usealta Madonnafanilta. Tähti oli ilmeisesti luullut, ettei suomalaisilla faneilla ole lainkaan englanninkielen taitoja eikä täten myöskään osaamista laulaa mukana megahittejä kuten Like a Prayer, Music, In to the Groove, 4 minutes jne.

liput

Sticky & Sweet Tour 2009 kävi Helsingissä

Toinen juorutyttömme Bansku sen sijaan oli katsastamassa Madonnan jo Tallinnassa. Keikka oli kaikkien mukaan vallan hyvä, lukuun ottamattamatta lämppärinä toiminutta Paul Oakenfoldia, jota Salla ja Sofia eivät edes tunnistaneet. Katsomo vei näkyvyyden auttamatta kaikilta lyhytkasvuisilta ja jonottaa sai minne ikinä tahtoi mennä. Itse Madonna näytti tiukalta (ehkä liiankin) ja show liikkuvine screeneineen sai coolimmankin äijän viihtymään.

Juorut @ Sticky & Sweet Helsingin Jätkäsaaressa
httpv://www.youtube.com/watch?v=1XhJGm1AeIg

Bloggaaja

MrHenry
Olen 22 vuotias reaaliajassa päivittyvä nettitoimittaja / multimediasuunnittelija. Harrastan kaikkea missä on VIP -etuliite sekä tietenkin sosiaalista mediaa, sillä sehän on glamoureinta näinä päivinä. Juorumaailman ulkopuolella toimin multimedia designerina Vallilassa. Markus Selin, Perez Hilton ja Mikael Jungner ovat alani pahimmat kilpailijat.
  • Mainos

Kommentit

Yksi kommentti kirjoitukseen “Juorumatskua Madonnan keikalta!”

Trackbackit

Katso mitä muut sanovat tästä kirjoituksesta.
  1. [...] saimme herkullisia eturivin juoruja. Raportoimme tietenkin myös isoimmilta festivaaleilta ja Madonnan konsertista jopa ilman pressipasseja. Suomessa saimme Toni Wirtasen ja Niko Saarisen faneiksemme ja USA:ssa [...]



Keksi jotain hauskaa sanottavaa!

Kerro mielipiteesi jutusta. Mikäli haluat kuvasi kommenttisi yhteyteen, hanki gravatar. Kommentin julkaisussa voi kestää hetki, kun tarkistamme sen.