Tuxu bilettääSuomen viihdemaailman tällähetkellä ehkäpä uutisoiduin henkilö, Johanna Tukiainen sekoilee niin pahasti, että juttuja syntyy kuin itsestään. Tukiainen kirjoitti juuri erääseen blogeistaan, Seiskan blogiin, että eroaa yhdeksän vuoden seurustelun jälkeen avomiehestään, jonka kanssa asuu Helsingin keskustassa. Aiemmin hän on ilmoittanut olevansa sinkku ja asuvansa Kirkkonummella. Täh?

Johanna Tukiaisen blogimerkintä on tekstinä melkoisen sekava, vilisee kirjoitusvirheitä ja sen ydinsisältönä tuntuu olevan Johannan jakamat elämänohjeet. Vaikeiden elämäntilanteiden varalle kerrottujen vinkkien lomassa Johanna esittelee kaksi miesystäväänsä. Juttu on kuitenkin melko ristiriitainen.

Johanna Tukiainen kertoo olleensa avosuhteessa suomalaisen miehen kanssa kahdeksan vuotta, joista kaksi viimeistä kihloissa. Toisaalta hän kertoo että hänellä äskettäin ollut vakava suhde myös miamilaiseen miljonääriin, ja että inhoaa pettämistä. Tukiainen on myös ilmoittanut useasti asuvansa siskonsa kanssa Jollaksessa eikä miehen kanssa Helsingissä. Lisäksi Tukiainen paljastaa urkkineensa miehensä tekstiviestejä. Ja tekstareiden kanssa Johanna on pro.

Sori vaan Tuksu, juttusi kuulostavat laskuhumalassa keksityiltä mielikuvituspoikaystäviltä.

Hei! Jos tykkäsit tästä artikkelista, niin jätä toki kommentti tai tilaa RSS virta ja seuraa uusia artikkeleita automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. Varoitus: Johanna Tukiainen haluaa lisääntyä!
  2. Johanna Tukiainen joi suruunsa yksin terassilla
  3. Johanna Tukiainen biletti rajusti
  4. Johanna Tukiainen kertoilee taas kalliista vaatteistaan
  5. Johanna Tukiainen itketti Henna Kalinaista. Jabaduu Jamilla käynnissä salamyhkäinen “Projekti X”!