Johanna Tukiainen‘Glamourmalli’ Johanna Tukiainen voitti loppuviikosta GlamStar -firman myöntämän palkinnon, joka annettiin ensimmäistä kertaa, ja jonka aiheena oli ‘Most Talked Glamour Person of the Year’. Palkinto on ikäänkuin lohdutuspalkinto saman firman jakamalle ‘GlamStar of the Year’ -pystille. Tuksu riemuitsi kuitenkin täysillä, ja teki melkoisen baarikierroksen juhlan kunniaksi.

Palkinto, josta kukaan ei ole kuullut, jota kukaan ei haluaisi, ja jonka nimi on jostain täysin käsittämättömästä syystä on vielä englanniksi, meni ilmeisesti oikealle henkilölle, sillä Johanna Tukiainen tuntuu Seiskan blogikirjoituksen perusteella olevan todella iloinen. Mikä ihme sitten on ‘Glamour Person’? Tukiaisen oman määritelmän mukaan glamourmalli on malli jolle ei aseteta erityisiä kriteereitä, kunhan on “nätti seksikkäällä tavalla” (saa olla silikonit). Glamourhenkilö on kai siis henkilö, jolle ei aseteta mitään kriteereitä, mutta hänellä on silikonirinnat.

Upeaa pokaaliaan Johanna Tukiainen juhli muun muassa “Miljonäirs Club yökerhossa”, Kämpissä ja Lostarissa. Ilta päättyi iloisesti, kun Tuksu vielä katseli “satoja erilaisia musiikkivideoita YouTubesta”, enimmäkseen romanttista ysäripoppia. Huhhuh, kuinkakohan kauan Johanna Tukiainen oikein pystyy istumaan koneensa ääressä? Pidempään kuin Juorut.comin toimitus?

Hei! Jos tykkäsit tästä artikkelista, niin jätä toki kommentti tai tilaa RSS virta ja seuraa uusia artikkeleita automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. Johanna Tukiainen ei kiinnosta Juorut.comin lukijoita
  2. Johanna Tukiainen joi suruunsa yksin terassilla
  3. Johanna Tukiainen, bloggaatko kännissä?
  4. Johanna Tukiainen esittelee reality-ohjelmansa
  5. Maailmanlopunjälkeiset Johanna Tukiainen -juorut