Madonna on tippunut hevosen selästä -taas. Tällä kertaa 50 vuotias tähti välttyi kylkiluiden murtumilta, mutta tohtorit ovat huolissaan Madonnan naaman kiristysruuvien mahdollisesta löystymisestä. Madonna on edelleen hoidettavana brittiläisessä Southamptonin sairaalassa.
Kuin neitsyt -tähti on epäonnistunut hevosen kanssa aikaisemminkin. Kolme vuotta sitten tähti mursi luita kaaduttuaan pollen selästä. Tuoreessa tapauksessa hevosen kerrotaan pelästyneen puskista ilmestynyttä paparazzia ja siksi tiputtaneen Madonnan ratsailta. Onneksi hänellä sentään oli kypärä päässä.
Sairaalaan päästyään Madonnaa lohduttamaan saapui myös Jeesus, 22, Madonnan lohdutusystävä.
Madonna nähtiin 70-luvulla myös alastonkuvissa.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:
