ruisrockKesän rocktapahtumien promoottorit pönkittävät egoaan toinen toistaan jättimäisemmillä artistibuukkauksilla. Isoista festareista pisimmän korren tuntuu vetäneen Juhani Merimaa ja Ruisrock: Uusin esiintyjäjulkistus on Faith No More, 90-luvun jättibändi, joka tekee comebackin tänä kesänä noin kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Faith No More tulee Suomeen 24. kesäkuuta Helsingin Kaisaniemen ulkoilmakonserttiin, johon myydyt 13 000 lippua loppuivat hetkessä. Tätä ajatellen ei ole Ruisrockilta tyhmempi veto, mutta kuten olen jo aiemmin todennut, nyt kun on alkuun päästy ja Madonnat ja Metallicat tulossa, niin raahatkaa nyt se Michael Jackson tänne.

Jo aiemmin Ruisrock on julkistanut esiintyjistään esimerkiksi Glasvegasin, Gogol Bordellon, The Soundsin, Mewin ja In Flamesin. Pääesiintyjissäkin on siis musiikkia moneen makuun, vaikka eihän siellä dokaamiselta ehdi kuin yhden tai kaksi. Eiku.

Kuva: Mari Herrala/Ruisrock

Hei! Jos tykkäsit tästä artikkelista, niin jätä toki kommentti tai tilaa RSS virta ja seuraa uusia artikkeleita automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. RMJ:n esiintyjät kotimaisia, Glasvegas Ruisrockiin
  2. Heinäkuun hektinen Ruisrock
  3. Michael Jackson haluaa lapsia – lavalle
  4. Michael Jackson aikoo adoptoida lapsen
  5. Michael Jackson pelkää aaveita, jätti talon vuokraamatta