Juorut.com 2.0

Emma Salokoski avasi April Jazzin

23.04.2009 kirjoittaja Aksu  
Aihealue: Musiikki

april-jazzPääkaupugin länsinaapurissa on varsin tylsä pääasiassa porvarillisten lapsiperheiden asuttama kaupunki. Siellä ei koskaan tapahdu mitään, vaikka kyseessä on Suomen toiseksi suurin kaupunki, johtuen varmaankin siitä, että Helsinki on niin lähellä. April Jazz -festivaali on kuitenkin valopilkku Espoon kulttuurielämässä. Tänä vuonna tapahtuman ensimmäinen esiintyjä oli Emma Salokoski Ensemble.

April Jazz on kolmipäiväinen musiikkitapahtuma Espoon Tapiolassa. Keikat ovat joko Tapiolan kulttuurikeskuksen akustisesti laadukkaassa Tapiola-salissa, Louhisalissa tai sen edustalla April Jazz -teltassa. Festari tarjoilee upeaa musiikkia, Suomen parasta jazzia kuten nimestä voi päätellä, mutta myös esimerkiksi kansainvälisesti kovatasoista soulia, bluesia ja elektroa.

Emma Salokosken jazz-vaikutteinen musiikki on monialaista, ja on siksi erinomaista konserttikuunneltavaa. Ensemblessä soittavat valtakunnan kovimmat jazzmuusikot, kuten Lauri Porra ja Tuomo Prättälä, jolla on myös soolokeikka huomenna sunnuntaina. Yhtye soittaa myös paljon cover-materiaalia, kuten J. Karjalaista. Allekirjoittanutta lämmitti myös viittaus takavuosien Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä -yhtyeeseen.

Keikka oli Emma Salokosken flunssaisuudesta huolimatta kovatasoinen ja sytyttävä. Yleisöä laulatettiin, ja kuultinpa myös moniminuuttinen soolojamittelu. Konsertti kiinnosti myös valtakunnan ylintä johtoa, sillä yleisön joukossa istui myös presidenttipari.

Tsekkaa festivaalien ohjelma April Jazzin sivuilta.

Bookmark and Share

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. BB-Hennan pornojoulukalenteri avasi luukkunsa

Bloggaaja

Aksu
Aksu on helsinkiläinen valtiotieteiden opiskelija, joka on kiinnostunut mediasta, musiikista, yhteiskunnasta, filosofiasta ja kunnon oluesta. Kesän 2009 aikana Aksu oli tekemässä juttua viisillä eri festareilla, ensi kesänä useammilla.

Keksi jotain hauskaa sanottavaa!

Kerro mielipiteesi jutusta. Mikäli haluat kuvasi kommenttisi yhteyteen, hanki gravatar. Kommentin julkaisussa voi kestää hetki, kun tarkistamme sen.