Miss California Carrie Prejean, joka tunnetaan myös nimellä Kohu-missi iltapäivälehdissä, saa kuin saakin pitää missikruununsa, vaikka hänestä on tullut julki esimerkiksi kisojen sääntöjen vastaisia alastonkuvia ja hän on valehdellut tuomaristolle ja medialle toistuvasti. Päätöksen teki Donald Trump, kukapa muukaan.
Suomessa lähinnä Amerikan Diili-ohjelmasta ja yrityskaupoista tunnettu miljonääri Donald Trump antoi tuomion omistamansa missiorganisaation puolesta. Hän kertoi tutkiskelleensa alastonkuvia perusteellisesti, mikä sinänsä ei yllätä. Päätös kuitenkin oli yllättävä, sillä viimeksi vuonna 2006 Miss Nevada Katie Rees menetti kruununsa vastaavien alastonkuvien tultua julkisuuteen.
Kruununsa pitää saanut Carrie Prejean ei ole muutenkaan ole tunnettu poliittisesta korrektiudestaan. Kohua aiheutti mm. “raamatullisesti korrektin” missin homovastaiset kommentit. Raamatullinen korrektius karisi aika nopeasti missin valehtelun tultua julki. Tai sitten Carriella on eri painos Raamatusta kuin täällä Suomessa.
Carrie Prejeanin alastonkuvat ovat mm. Egotasticissa.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:
