Henna KalinainenBB-Henna eli Henna Kalinainen kouluttaa suurta yleisöä ja erityisesti nenäkkäitä Hymy-lehden lukijoita blogissaan. Kirjoituksessaan BB-Henna kertoo syyt mm. sille miksi käy baareissa, miksi ihmiset kadehtivat häntä ja miksi hän asuu Keravalla vanhempiensa luona.

Henna Kalinainen on ollut viimevuonna esitetyn Big Brotherin jälkeen kilpailijoista ehkäpä eniten julkisuudessa, esimerkiksi käydessään baareissa BB-Nikon eli Niko Saarisen kanssa. Hänen käytöstään on pidetty melko kännisenä, mihin BB-Henna vastaa toteamalla, että on saattanut joskus olla liian humalassa. Hän on ilmoittanut joutuvansa ongelmiin baareissa ja juorujen kohteeksi siksi, että niin moni kadehtii häntä.

Kateuden syyistä Henna Kalinainen toteaa seuraavaa: “Ihmiset kadehtii mitä naurettavampia asioita. Joskus se on ulkonäkö esim. jos on jotain enemmän kuin toisella.” Tällä hän viittaa ilmeisesti itseensä, ja omiin “naurettaviin” ominaisuuksiinsa. Onhan se tyhmää olla julkkis vain blondien hiusten ja överimeikin takia, mutta kyllä Johanna Tukiainenkin on sen kestänyt, joten kai BB-Hennakin selviää.

Rahaongelmansa Henna kuittaa sanomalla, että on saanut 15 000 euroa haastatteluista Big Brotherin jälkeen. Paljonkohan alastonkuvat sitten tuottavat? Vanhempien luona asuminen ei liity Henna Kalinaisen mukaan mitenkään rahaongelmiin.

BB-Hennan blogikirjoitus.

Hei! Jos tykkäsit tästä artikkelista, niin jätä toki kommentti tai tilaa RSS virta ja seuraa uusia artikkeleita automaattisesti.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

  1. Henna Kalinainen ei lämmennyt Jens Kyllöselle
  2. BB-Henna Kalinainen pääsemässä pokeripiireihin
  3. BB-Henna Kalinainen alastonkuvissa
  4. BB-Henna Kalinainen jätettiin :’(
  5. BB-Henna Kalinainen häpäisee Argentiinan